perjantai 27. marraskuuta 2015

Makumatkalla Swagathissa

Kävimme Sallan ja kolmannen kaverin kanssa kiertelemässä kaksi viikkoa sitten Tampereen käsityömessuilla. Messujen jälkeen jalat huusivat armoa ja vatsa nälkää, joten suuntasimme herkuttelemaan Swagathaan Aleksanterinkadulle. Emme olleet etukäteen miettineet ruokapaikkaa ja kriteereinä oli, että keskustassa, halpaa ja riittävästi. Ravintolaan saapuessa olimme heti tyytyväisiä valintaamme, koska ravintolassa oli lauantai-iltana väsyneille ihmisille sopiva rauhallinen tunnelma, vaikka ihmisiä hyvin olikin liikkeellä. Plussaa pitää myös antaa hyvistä aukioloajoista! 


Ravintola oli sisustettu todella tyylikkäästi Intialaiseen tyyliin. Hieman ruokailun aikana alkoi naurattamaan, kun hoksasimme että sama sisustus sopisi itseasiassa hyvin Lappi-teemaiseen ravintolaan, kun laitettaisiin poronsarvet seinälle ja tarjoilijalle neljäntuulenhattu. Palvelu oli äärettömän ystävällistä ja oli hieno nähdä Intialaista tyyliä tarjoilijan asussakin! Muutenkin yksityiskohtiin oltiin panostettu ihan vesikannuista alkaen.



Alkuruoaksi tilasimme Sallan kanssa valkosipulilla höystettyä Naan-leipää, joka oli harvinaisen hyvää! Helmin makuun valkosipulia olisi kuitenkin voinut olla hieman enemmänkin... Joka tapauksessa leipä toimi hyvin niin alkuruokana kuin myöhemmin tasaamassa muun annoksen tulisuutta.

Naan-leipä

Salla tilasi Gosht Lasuun -annoksen, lammasta ja valkosipulia tomaatti-sipulikastikkeessa. Testiryhmämme intialaiseen ruokaan tottumattomin tilasi muiden mukana annoksensa roheasti normaalilla tulisuudella, mutta osoittautui ikävä kyllä nössöksi tässä suhteessa: silmät ja nenä alkoivat vuotaa jo yhden kolmasosa-annoksen jälkeen, eivätkä suun limakalvot kestäneet koko annoksen syömistä vaan kaikkien periaatteiden vastaisesti osa jäi syömättä. Note to self: ensi kerralla muista sana "mieto"! Uudelleen on kyllä testattava, sillä ruoka oli erittäin maukasta niin kauan kuin sitä pystyi syömään; valkosipuli kirpaisi kivasti makunystyröitä ja muutenkaan koko annos ei alkuun maistunut vain tuliselta, vaan myös muut maut paistoivat läpi kapsaisiinivaikutuksesta.

Gosht Lasuun

Helmi on hieman tottuneempi tulisin ystävä, mutta kyllä normaalilla tulisuudella tilattua annosta syödessä lämmin tuli ja välillä piti pitää hieman taukoa. Tällä kertaa se oli kuitenkin vain hyvä asia, koska oli mukava höpötellä rauhassa ystävien kanssa. Kovin nälkäisenä olisi "helpompi" annos tultu vain hotkaistua parempiin suihin ilman että olisi keskittynyt seuraan tai ruoan maisteluun. Ja ruokaa kannatti kyllä maistella! Kaikkea uutta pitää kokeilla, joten Helmin lautaselle päätyi kasvisbiryani.

Kasvisbiryanit
Menussa kerrotaan seuraavaa biryanista: "Biryanit ovat alkujaan Persiasta ja sen ovat tuoneet iranilaiset matkailijat ja kauppiaat Intiaan, jossa se on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Sana biryani tarkoittaa käristämistä tai paistamista. Biryani voi sisältää riisin ja erilaisten mausteiden lisäksi lammasta, vuohta, kanaa, kalaa, katkarapuja, kasviksia, jotka on ensin valmistettu curryksi ja sitten
lisätty riisiin valmistamisen loppuvaiheessa.". Tämä annos kiilasi suoraan paistettujen nuudelien rinnalle Helmin lempiannoksissa! Ruoka ei ollut paistamisesta huolimatta liian rasvainen ja makumaailma oli mukavan vivahdeikas. Annos oli niin iso, että kovassakaan nälässä sitä ei aivan loppuun jaksanut syödä!

tl;dr: Tyylikäs ja tunnelmallinen Intialainen
Kenelle: Pariskunnille romanttiseen iltaan, kaveriporukoille
Hintaluokka: Pääruuat 10 € - 20 €
Arvosana: 9-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti