perjantai 18. joulukuuta 2015

Jälkkäriä Omaan tyyliin

Nomussa käytyämme jäimme tosiaan kaipailemaan jälkiruokaa, joten kierimme Hämeenkatu 5:n mäkkärin takana olevaan Pyymäen Oma -kahvilaan. Pyymäen leipomo on Vammalassa sijaitseva perheyritys, jonka sikäläisessä kahvilassa Salla on lapsuudessaan syönyt lukemattomia rosinamunkkeja. Sittemmin yritys on laajentunut ja avannut pari vuotta takaperin kahvilan myös Tampereelle, missä se on saavuttanut suuren suosion herkullisten leivostensa ja kodikkaan miljöönsä avulla.


Kahvila on sisustukseltaan moderni mutta tyylikkään lämminhenkinen. Vitriini on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia leivoksia ja kaakao tarjoillaan runsaan kermavaahdon ja aidon suklaan kera. Palvelukin pelaa :) Ehdotonta plussaa pitää ataa kahvilalle hyvistä aukioloajoista! Tuntuu usein siltä, että parhaimmat kahvilat menevät kovin aikaisin kiinni. Pyymäen Oma on auki kuitenkin arkisin yhdeksään ja lauantaisin kuuteen.




Seurueemme tilasi monipuolisesti: pari kakkupalaa, keksejä, kaakaota ja Sallan tilaama hyväksi koettu rosinamunkki. Tällä kertaa kukaan ei tullut tilanneeksi omenakimaraa, mutta kokeneempana Pyymäen tuntijana Salla voisi ensikertalaisille suositella sitä - voitaikinakuoreen leivottua suussasulavaa omenahilloa. Siitä ei enää leivos parane. Tosin Pyymäen lusikkaleivät, joita Helmi tilasi yhden, ovat esim. juhlapöytään oiva pikkuleipävalinta. Harmi vain, että tällä kertaa lusikkaleivistä maistui hieman sooda tai leivinjauhe läpi.  Rosinamunkki on puolestaan varma lasten (ja Sallan) suosikki.



Kahvilasta saa myös omintakeisia täytettyjä leipiä, joiden päälle saa muun muassa kalaa ja erilaisia herkullisia tahnoja. Lounasaikaan tarjolla on myös keittoja ja salaatteja, joiden makua ei ole tullut testattua - täytynee tehdä uusi postaus kun asia on korjattu.



Kahvipuolella kahvila ei ole parhaasta päästä - kahvi on perushyvää ja sitä on kyllä asiallisesti tarjolla kahta eri paahtovahvuutta, mutta mikään tajunnanräjäyttävä makuelämys ei ole kyseessä. Teetä oli tarjolla useita eri makuja, mutta Helmin sattui nyt valitsemaan pliisun makuisen vaihtoehdon. Luultavasti jollain muulla makuvaihtoehdolla olisi ollut parempi tuuri. Kaakao sen sijaan on aivan Omanlaistaan: siitä on kaksi eri vaihtoehtoa, tumma tai vaalea. Molemmat maistuvat maitoon tehdyltä, ja mukana tulee puutikku, jota tarkemmin tutkiessaan huomaa, että sen päässä on valtava köntti aitoa tummaa tai maitosuklaata, joka pikku hiljaa sulaa maitoon - tai suuhun, jos se sinne jotenkin päätyy!

tl;dr  Tunnelmallinen herkkukahvila
Kenelle: Herkkupepuille ja muille hyvien leivonnaisten ystäville
Hintaluokka: Kakkupala 4,20 €, keksit alk. 1€
Arvosana:  9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti