perjantai 15. tammikuuta 2016

Haaveita tulevalle vuodelle

Hyvää Uutta Vuotta kaikille mahdollisesti tätä blogia lukeville herkkusuille! Näin joulutauon jälkeen ja uuden vuoden kunniaksi ajattelimme listata joitakin ravintoloita ja kahviloita, joita haluaisimme käydä vilkaisemassa tulevan vuoden kuluessa. Otamme myös hyviä ja vähän huonompiakin ehdotuksia testattavista paikoista (ja miksei annoksistakin) vastaan - pallo on nyt teillä, hyvät lukijat!

 
Friends & Brgrs tray of burgers
Kuva yrityksen nettisivuilta

Salla bongasi tämän hampurilaisravintolan joululoman aikana aamulehdestä, jossa kerrottiin helmikuussa keskustorin mäkkärin paikalle avautuvasta kotimaisen hampurilaisketjun  uudesta ravintolasta. Alunperin pietarsaarelainen ravintolaketju panostaa kotimaisuuteen ja lähiruokaan sekä lupaa, että kaikki ruoka on valmsitettu paikanpäällä. Helmi haluaa ehdottomasti päästä maistamaan aidosta perunasta paikanpäällä tehtyjä ranskalaisia!


Kuva yrityksen nettisivuilta


3D kahvila sijaitsee Itsenäisyydenkadulla bussipysäkin takana, joten sitä on tullut tiirailtua useampaan kertaan uteliaana bussia odotellessa. Hymyn huulille ovat nostattaneet mainoskyltit, joissa on luvattu puputerapiaa, alennusta kummelihahmoa matkiville asiakkaille ja herkkukaakaoita. Ja myönnetään, ei Helmin sisäinen nörtti voi vastustaa ajatusta kaikista hienoista 3D-tuotteistakaan. Salla haaveilee pienestä vihreästä Yoda-patsaasta ja Helmi näköispatsaasta, jonka voisi aina istuttaa luennoille omasta puolesta istumaan...


Kuva yrityksen nettisivuilta

Salla huomasi yhtenä päivänä Napoliin pakkasessa jonottaessaan, että toisella puolella Aleksanterinkatua sijaitseva Ståhlbergin kahvila on vaihtanut nimeä kahvila Jenna ja Minnaksi. Kyseisessä Ståhlbergin kahvilassa Salla ei ole koskaan käynyt, mutta Koskikeskuksen vastaava on tuttu paikka eikä erityinen suosikki. Nettisivujen perusteella kahvila Jenna ja Minna on edelleen Ståhlbergin haaraliike, mutta entiset työntekijät toimivat nykyään yrittäjinä. Kuvien perusteella tuotevalikoima ja etenkin hintataso on ainakin eri luokkaa kuin Koskikeskuksen kahvilassa, joten ehdottomasti pitää käydä tämäkin testaamassa! 


Kuva yrityksen nettisivuilta


Helmi on käynyt aikaisemmin Moro Sky Barissa ihailemassa maisemia, mutta hintataso on pitänyt vielä tarjoilut haaveen asteella. Mainos Afternoon Tea - kahvibuffetista sai kuitenkin mielen muuttumaan ja tänne pitää suunnata vielä lähiaikoina kahville ja Tamperetta yläilmoista tutkailemaan! Mainoksen mukaan 14 eurolla saa kahvia ja teetä sekä suolaisia ja makeita herkkuja mahan täydeltä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti